tiistai 11. lokakuuta 2016

1-vuotiskuvaus


Blogi on ollut vähän hunningolla, koska kamera on arjen tallentamisen osalta nököttänyt hyllyssä pölyttymässä. Sen sijaan olen ilokseni saanut kuvata viime päivinä hurmaavaa puolivuotiasta ja suloista 1-vuotiasta. Tässä hiukan 1-vuotiskuvauksen satoa.












Hitsin blogger taitaa taas "puurouttaa" kuvia jonkin verran, mutta klikkaamalla kuvia, ne saattaa näyttää siltä, miltä pitäisi. ;)

perjantai 16. syyskuuta 2016

Rapuja


Lupasin vielä toisen satsin kesäkuvia, mutta koska ollaan jo niin vahvasti syksyssä, niin tuntuu hassulta palata kesäkuviin. Rapujen syönti mökillä elokuun lopulla on aina sellainen kesän ja syksyn raja, siitä muutama kuva.







Oikeasti vain yksi meidän lapsista syö rapuja, mutta kaikki ovat kyllä raputouhuista kiinnostuneita.

maanantai 8. elokuuta 2016

Kesäkuvia


Vaikka elokuu on vielä kesäkuukausi, niin ilmassa tuoksuu jo syksy ja koulujen alkaminen on aina ollut selkeä kesän hyvästelemisen paikka. Hiukan kirpaisee, koska kesä on ehdottomasti lempi vuodenaikani. Mennyt kesä oli aika sateinen ja viileä, sekin vähän harmittaa. Onneksi syksylläkin voi olla kaunista ja aurinkoista ja jollain lailla paluu arkeen ja selkeään rytmiin on rauhoittavaa.

Kuvia kertyi muistikortille kesän aikana ihan kiitettävästi. Tässä osa niistä täysin sekalaisessa järjestyksessä. Lisää on tulossa myöhemmin. :)






















perjantai 29. heinäkuuta 2016

Tallinna, Pärnu ja Riika


Taas on perinteinen Latvian reissu tehty, eli autolla Riikaan ja takaisin, pysähdykset Tallinnassa ja Pärnussa. Jotain kiehtovaa noissa Baltian maissa on, niistä ei vaan meinaa saada tarpeekseen. Jospa ensi kesänä ehtisi pidemmäksi aikaa ja ajaisi Liettuaan asti.

Nämä ensimmäiset kuvat ovat Pärnusta.







Perillä Riikassa meitä odotti ihan täydellinen ullakkohuoneisto, jossa olisin voinut asua pidempäänkin. Oli muuten turvallisen tuntuista asua lääkäriklinikan yläpuolella ja poliisiaseman naapurissa, haha. ;)






Riikaan ei voi tietenkään mennä käymättä Jurmalan upealla hiekkarannalla ja puuhuviloita ihailemassa. Latvian oma Hanko, hiukan suuremmassa mittakaavassa vaan.












Itse olisin mielelläni kierrellyt myös Riikan vanhassa kaupungissa, mutta pienet matkaseuralaiset muokkaavat näistä reissuista toitaiseksi melko rantapainotteisia ja ei se haittaa, ehtiihän sitä. Mielummin nautitaan rannalla, kuin raahataan "onks pakko" -kuoroa perässä kapeilla mukulakivikaduilla.

Seuraavat kuvat ovatkin jo Tallinnasta, jossa vietettiin yksi yö. Majoitus varattiin viimehetkellä, hyvällä tarjouksella, aivan vanhan kaupungin ytimestä. Täytyy sanoa, että se osa Tallinnasta on vuosien varrella jo tullut nähtyä ihan tarpeeksi hyvin. Olimme jo nappaamassa suositulta Telliskiven alueelta asunnon yöpaikaksi, mutta se olikin juuri mennyt. Viimeistään ensi kesänä sinne, Telliskivi on ihanan rappioromanttista aluetta.


Tässä seuraavan kuvan rakennuksessa meidän "koti" oli. Hieno talo, mutta väärässä paikassa. ;)



Viimeinen lomapäivä vietettiin pääasiassa Kadriorgin kaupunginosassa. Kadriorgissa (eli Katariinanlaaksossa) on Pietari Suuren rakennuttama palatsi ja valtava puisto. Niitä ei ehditty edes vilkaista, kun oli tullut mainittua lapsille, että alueelta löytyy myös Tallinnan suurin leikkipuisto. Se ei kyllä ollut mitenkään erikoinen, mutta vieressä oli pieni huvipuisto ja siellä pojat kävivät ajamassa kierroksen vuroristoradassa. Kadriorgista löytyy myös lastenmuseo Miia-Milla-Manda, sinnekin voisi jollain reissulla mennä käymään.





Illalla ajettiin auto laivaan ja seilattiin lahden yli takaisin Suomeen. Ensi kesänä uudestaan, nähtävää kyllä riittää!