sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Muumilaakson marraskuu


"Syksyn verkkainen vaihtuminen talveen ei ole ensikään hullumpaa aikaa. Se on turvaamisen ja huolehtimisen aikaa, se on aikaa, jolloin itse kukin kerää talven varalta niin suuria varastoja kuin suinkin. Tuntuu hyvältä kerätä omaisuutensa aivan likelle itseään, koota ajatuksensa ja kääriytyä ja kaivautua kaikkein perimmäiseen koloon, turvallisuuden keskipisteeseen, missä voi puolustaa kaikkea mikä on tärkeätä ja arvokasta ja ikiomaa. Sitten saavat pakkaset ja pimeys ja myrskyt tulla minkä ehtivät. Ne haparoivat ovia ja etsivät aukkoa josta päästä sisään, mutta se ei onnistu, kaikki ovet ovat lukitut, ja niitten takana istuvat ne jotka ovat ajoissa osanneet pitää varansa ja nauravat lämpimässä ja yksinäisyydessä."
 
Lainaus on tietysti iki-ihanasta Tove Janssonin Muumilaakson marraskuusta. Olen viimeisen kymmenen vuoden ajan kaivanut sen esiin joka syksy, ihan vaan selaillakseni, koska en aina jaksa aloittaa sitä alusta. Se on haikea ja hiukan synkkä kirja. Siinä on samaan aikaan jotain riipaisevan lohdutonta, mutta myös kotoisaa lämpöä. Sellainenhan tämä marraskuu vähän on, ainakin mulle. Ensilumi hiukan piristi, mutta muuten päivät ovat tuntuneet olevan viime aikoina vain harmaata massaa. Aamut ovat pimeitä ja illat vielä pimeämpiä. Suklaata kuluu ja glögi- ja joulutorttukausikin on jo avattu. :)






 




 
Kuvat ovat ensimmäistä lukuunottamatta taas mökiltä. Siellä on aina kaikkea kaunista kuvattavaa. Jopa nuo mun isän kalaverkot näyttivät niin hienoilta tuulessa heiluessaan, että ne pääsivät tänne blogiin asti.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Sekalaista settiä


Nyt tulee sellainen "tunnelmasta toiseen" -kuvapläjäys, että oksat pois. Tyylikkäämpää olisi ehkä jakaa nämä kolmeen postaukseen, mutta kun kaikki on niin kivoja juttuja, että tekee mieli laittaa kaikki vaan kerralla näkyviin.

Aloitetaan koiranpennusta. Oriveden serkuille oli kotiutunut hurmaavan suloinen Bichon Frisé-pentu ja pakkohan sitä oli päästä sylittelemään ja silittelemään heti, kun se oli saanut ensin viikon verran rauhassa kotiutua. Kertakaikkisen suloinen pikku riiviö! Kuvat on tosi hämäriä, kun oli perus marraskuinen keli, mutta pennun suloisuus ei jääne epäselväksi. ;)




Toinen viime päivien kiva juttu oli lauantaiset tortillabileet. Pienimmän kummitäti ei päässyt viime sunnuntaina synttäreille, joten me vietettiin uudet juhlat lauantai-iltana ja syötiin tortilloja mm. papusalsalla ja guacamolella täytettynä. Äideille oli myös siiderit tarjolla, normaali lastenkutsumeininki, eikö...






Tänään mulla oli super mielenkiintoinen työtehtävä. Sain kuvata erään pian avattavan kauneushoitolan kotisivuille tulevat kuvat. Voiko mikään olla kivempaa, kuin asetella purkkeja ja purnukoita, kiviä ja kynttilöitä, kukkia ja rullalle käärittyjä pyyhkeitä mitä hienompiin asetelmiin ja räpsiä niistä kuvia!








torstai 5. marraskuuta 2015

2-vuotissynttärit


Viikonloppuna juhlittiin pienimmän syntymäpäivää, mutta kuvasaldo jäi kovin laihaksi. Pimeä vuodenaika vaikeuttaa kuvaamista ja eipä siinä kahvia keitellessä oikein ehtinyt kameran kanssa heilumaankaan.

Juhlien päävärit olivat kulta, persikka ja kerma, mutta mitään sen ihmeempää teemaa ei ollut. Tein feta-pinaattipiirakkaa, porkkanakakkua ja täytekakun ja pienissä muffinivuuissa oli naposteltavaa tarjolla.