perjantai 28. elokuuta 2015

Don't wait for the perfect moment


"Don't wait for the perfect moment.
Take this moment and make it perfect."

Näin hieno viisaus paljastui perjantaijuoman korkin pohjasta. Sellaistahan oikeastaan jo tämän kuvapäiväkirjan pitäminen on. Kaikesta voi napata kauniin kuvan, vaikka se on vain pieni pala totuutta, vain sekunnin murto-osa. Itselleni tämä hetkien pysäyttäminen on tapa löytää kaikesta kaunista. Teksti ei nyt erityisesti liity tämän postauksen kuviin, mutta tuli vain mieleeni, kun nuo viisaat sanat luin.








Vielä viikko sitten oli kesäistä, kun ajelimme käymään ystävien mökillä. 





keskiviikko 19. elokuuta 2015

Juhlatunnelmissa





Näin satumaisen kauniissa häissä sain olla vieraana ja tietysti kameraankin tallentui osa tunnelmallisesta päivästä.





Nämä kuvat taas ovat ystäväni pojan 3-vuotisjuhlista ja kaunista oli sielläkin!





Vanhemmillani oli viime viikonloppuna mökillä kahden hengen rapujuhlat. Emme jääneet kuokkimaan, mutta nappasin kuitenkin pari kuvaa kuistilta, kun olimme lähdössä mökiltä kotiin.


Tein nopeasti mutakakun viime viikolla, kun appivanhempani olivat tulossa kahville ja se maistui niiiin hyvältä pensasmustikoiden, mansikoiden ja jäätelön kanssa.

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Vielä vähän kesäjuttuja


Kesä on koululaisten ajanlaskun mukaan loppunut, mutta onneksi elokuu on vielä virallisesti kesäkuukausi ja kelitkin vihdoin kesäiset. Onhan tässä silti jo syksyn tuntua ilmassa, kun meiltäkin lähti pieni ekaluokkalainen koulutielle. Kirjojen päällystämistä, kaikenlaisia pakollisia hankintoja, aikaisia aamuherätyksiä, aikataulun mukaan elämistä, uusia ja vanhoja harrastuksia ja sen sellaista. Pakkohan siitä kesästä on päästää irti, vaikka ikävä tuleekin.

Tässä muutamia kuvia viime viikoilta. Uutta (väliaikaista) kotiakin niistä pääsee hiukan kurkistamaan.






















Huh, olipa niitä paljon! Yhdessä kuvassa näkyvä ystäväni Super Mario vietti polttareitaan heinäkuussa ja häitä viime viikonloppuna. :) Häät olivat yhdet kauneimmista, joissa olen ollut! Morsian ja sulhanen näyttivät upeilta, morsian tosin ei niin Mariolta enää. ;) Juhlapaikka oli kaunis kartano, koristelut olivat tyyliin täydellisesti sopivat ja hääauto oli mahtava vuoden -28 Ford. Täytyypä laittaa muutama kuva häistä seuraavaan postaukseen!

torstai 6. elokuuta 2015

Roadtrip


Kuvapäiväkirja laahaa pahasti jäljessä, mutta se ei haittaa tippaakaan. Kesällä on parasta, kun voi heittäytyä aikatauluttomuuteen ja mennä ja nähdä ja tehdä kaikkea mitä ei muuten ehdi. Koneella tulee istuttua kyllä sitten syksyn ja talven pimeinä iltoina ihan riittävästi.

Heinäkuun lopulla pakkasimme tavarat auton peräluukkuun ja suuntasimme kohti Latviaa. Määränpäämme oli Riika ja Jurmalan hiekkarannat, mutta molempiin suuntiin ajellessa pysähdyimme myös Tallinnassa ja Pärnussa. Yli tuhat kilometriä kertyi mittariin ja kaikkea sellaista nähtiin, mitä ei näe lentäen matkustaessa. Pelkästään jo Tallinnan eri kaupunginosien tutkiminen ajelemalla oli super mielenkiintoista. Paljon jäi näkemättä joka paikassa ja aikataulu tuntui välillä liian tiukalta. Ensi kesänä pitää lähteä pariksi viikoksi ja jatkaa ainakin Liettuaan asti. Nälkä kasvaa syödessä. ;)






Ensimmäinen yö nukuttiin Tallinnassa hienommin kuin suunniteltiin, nimittäin Jehovan todistajat ympäri maailmaa (tai ainakin Eurooppaa) olivat täyttäneet Tallinnan hotellit ja valinnan varaa ei kauheasti ollut. Olihan se hienoa katsella kaupunkia hotellihuoneen ikkunasta 18. kerroksesta.

Tallinnasta Riikaan ajellessa pysähdyttiin Pärnuun ja vesipetojen oli pakko päästä uimaan, vaikka tuuli niin, että lippikset lähti lentoon ja ilmakin tuntui tuulen takia aika kylmältä.











Ensimmäinen yö Riikassa oli yksi ikimuistoisimmista kokemuksista, mitä matkustaessa on tullut vastaan. Yövyimme nuoren pariskunnan vuokraamassa kaksiossa hyvin ränsistyneessä kerrostalossa kaupungin keskustan ulkopuolella. Asunto oli todella siisti ja remontoitu, joten talon ulkokuori ja jännältä haiseva rappukäytävä persoonallisine postilaatikoineen oli vain pelkästään hienoa ja rappioromanttista. Puhumattakaan takapihan leikkipuistosta. Aikamoinen HopLop! Hymy olisi saattanut näiltä turisteilta hyytyä, jos asunto olisi ollut kunnoltaan samaa tasoa. ;)











Jurmalassa oli kauniita pitsihuviloita ja pitkä hiekkaranta, minkä olisi voinut kuvitella olevan missä tahansa rantalomakohteessa. Meidän rantapäivälle osui vieläpä lämmin ja aurinkoinen sää, joten mikäs siellä oli ollessa muiden kesästä nauttijoiden joukossa.

Kaksi viimeistä talokuvaa on otettu Pärnussa. Sielläkin oli kauniita taloja. Vesipetojen oli taas pakko päästä uimaan, vaikka tihutti vettä ja ilma oli melko viileä ja tuulinen.

Viimeinen yö nukuttiin hotellissa Tallinnassa.