keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Kotona


Flunssa on pakottanut tuijottelemaan kotiseiniä tällä viikolla. Itse olin jo viime viikolla hiukan puolikuntoinen ja nyt olenkin sitten pirteänä ja parantuneena palvellut muita potilaita. ;) 

Meillä on syöty viimeaikoina erityisen paljon appelsiineja, veriappelsiineja, avokadoja, marjoja pakastimesta ja d-vitamiinia purkista.

Olen napsinut kuviakin välillä, vaikka jotenkin nämä kotinurkat kyllästyttää niin paljon, että tuntuu hölmöltä esitellä näitä.













torstai 11. helmikuuta 2016

Pitkästä aikaa


Kuvapäiväkirjan idea on tallentaa kuvia muistoksi itselle ja muillekin, mutta olen ollut niin laiska ottamaan kuvia, että ei paljon ole tallennettavaa. Talvi, arki, pimeys, vesisade ja moni muukin asia väsyttää. Haluaisin auringonvaloa, lomaa ja vaikka mitä. Yksi yö ilman lapsiakin tekisi hyvää. En ole pitkään aikaan saanut nukkua aamuisin edes seitsemään. Mutta se siitä valittamisesta ja kuvat kehiin. Tuota meidän tyttöstä olen näköjään taas eniten kuvannut. Ehkä ensi kerralla sitten jotain muuta.