sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Syyskuun kuvia


Kuvia parilta kuluneelta viikolta. Kavereiden luota, Hämeelinnan serkuilta, mökiltä ja muutama kuva on napattu ihan täällä kotonakin.














maanantai 14. syyskuuta 2015

Kuulumiset kuvina


Viikko sitten juhlittiin lasten 2-vuotiasta serkkua Hämeenlinnassa. Meidän nuorin on melkein saman ikäinen kuin päivänsankari ja tytöt ovat aika herttainen pari yhdessä.








Viime viikon loppupuolella kävin pienimmän kanssa ystäväni luona Helsingissä, mutta meidän tytöt+äidit -tiimillä oli varmaan liikaa vauhtia, kun kamera ei oikein pysynyt mukana. Oli ihan mahtava vuorokausi, mutta kamerassa oli kuvia vain puistossa keinumisesta.



Viikonloppuna nautittiin auringosta mökillä ja yksi innokas veneilijä halusi vielä kumiveneeseen, vaikka olin sitä mieltä, että veneen olisi jo voinut laittaa talviteloille.









Oriveden serkkujen pihassa oleva leikkimökki sai hienon kyltin toivottamaan leikkijät tervetulleiksi.


torstai 3. syyskuuta 2015

Syyskuu


Flunssaa ja muita perus syysjuttuja kuuluu tänne. Itse olen taudilta säästynyt, mutta muu perhe on yskinyt ja pärskinyt. Syystakkien, housujen, haalareiden, pipojen, hanskojen ja kumppareiden etsintää omista kätköistä ja vähän kaupoistakin on harrastettu myös. Keskimmäinen aloitti kerhon uudessa paikassa tällä viikolla, isoimman salibandy alkaa ensi viikolla ja jääkaapin ovessa ja kalenterin sivuilla on vaikka mitä muutakin muistettavaa. Oma uusvanha harrastukseni on ratsastus, jonka pariin palasin monen vuoden tauon jälkeen. Se on juuri niin ihanaa, kuin muistinkin.








Onneksi grilli on suojassa katoksen alla, niin grillikausi voi jatkua vielä. :)

Mökillä näytti viime viikonloppuna jo tosi syksyiseltä, vaikka ilma olikin melko lämmin.












Lopuksi vielä kuva kummipojan pienistä käsistä. <3 Otin hänestä nopeasti muutaman kuvan, kun kävin häntä moikkaamassa (ja hänen äitiäänkin tietysti!) eilen.