Muumilaakson marraskuu

"Syksyn verkkainen vaihtuminen talveen ei ole ensikään hullumpaa aikaa. Se on turvaamisen ja huolehtimisen aikaa, se on aikaa, jolloin itse kukin kerää talven varalta niin suuria varastoja kuin suinkin. Tuntuu hyvältä kerätä omaisuutensa aivan likelle itseään, koota ajatuksensa ja kääriytyä ja kaivautua kaikkein perimmäiseen koloon, turvallisuuden keskipisteeseen, missä voi puolustaa kaikkea mikä on tärkeätä ja arvokasta ja ikiomaa. Sitten saavat pakkaset ja pimeys ja myrskyt tulla minkä ehtivät. Ne haparoivat ovia ja etsivät aukkoa josta päästä sisään, mutta se ei onnistu, kaikki ovet ovat lukitut, ja niitten takana istuvat ne jotka ovat ajoissa osanneet pitää varansa ja nauravat lämpimässä ja yksinäisyydessä."

 

Lainaus on tietysti iki-ihanasta Tove Janssonin Muumilaakson marraskuusta. Olen viimeisen kymmenen vuoden ajan kaivanut sen esiin joka syksy, ihan vaan selaillakseni, koska en aina jaksa aloittaa sitä alusta. Se on haikea ja hiukan synkkä kirja. Siinä on samaan aikaan jotain riipaisevan lohdutonta, mutta myös kotoisaa lämpöä. Sellainenhan tämä marraskuu vähän on, ainakin mulle. Ensilumi hiukan piristi, mutta muuten päivät ovat tuntuneet olevan viime aikoina vain harmaata massaa. Aamut ovat pimeitä ja illat vielä pimeämpiä. Suklaata kuluu ja glögi- ja joulutorttukausikin on jo avattu. :)

 

 

Kuvat ovat ensimmäistä lukuunottamatta taas mökiltä. Siellä on aina kaikkea kaunista kuvattavaa. Jopa nuo mun isän kalaverkot näyttivät niin hienoilta tuulessa heiluessaan, että ne pääsivät tänne blogiin asti.