keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Melkein kesä!


Kukkaa pukkaa ja sen myötä kukkakuvia. Täytyyhän tämä vuoden kaunein hetki, kirsikka- ja omenapuiden kukinta-aika, ikuistaa joka vuosi, vaikka aika samalta ne kukat kai joka vuosi näyttää. ;) Mulle tämä kevään ja kesän raja on vähän ehkä haikeaakin aikaa. Kevätjuhlat on usein aika liikuttavia juhlia, kun ylioppilaat painavat valkolakin päähänsä, toiset valmistuvat ammattiin, pienet eskarilaiset valmistautuvat koulutielle ja vaikka mitä muuta "tippa linssissä" -osastoa. Arki muuttuu näinä päivinä aika paljon, kun lapsilla alkaa loma. Meidän isoin saa ylihuomenna todistuksen eskarista ja on pian koululainen. Keskimmäisen kerhossa vietettiin tänään kevätjuhlaa ja pienet kerholaiset aloittivat loman. On se niin hassua, että pitkin pimeää talvea sitä aina toivoo, että tulisipa kesä ja ihana aikatauluttomuus, mutta nyt iskee melkein pakokauhu, kun pitäisi keksiä jotain tekemistä koko laumalle joka päivä. Tai onhan meillä tietysti koko perheen yhteisiä lomasuunnitelmiakin, onneksi.




En malttanut olla ostamatta tarjouksessa olleita mnsikoita, vaikka ne olikin tuotu Hollannista asti. Yleensä yritän odottaa suomalaisten mansikoiden kypsymistä. Onneksi nämä sentään olivat makeita. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti